Olen rakastunut <3

 

Olen rakastanut jo kauan! Sydän laukkaa joka kerta kun näen rakkaani, kuulen hänen äänensä, saan häneltä tekstarin tai mailin. Tätäkö se oikea rakkaus on? Kuin suoraan harlekiinista :)

Olimme vuosia paljon parjattuja salarakkaita. Niin, se on sitä nykyaikaa, tuomittavaa, silti kovin yleistä. Mutta! Onko se sitten enää niin väärin, kun löytää sielunkumppaninsa, sydämensä valitun? Vaikka rikkoo kaksi parisuhdetta saadakseen sen kolmannen, rikkoen samalla myös kaksi kokonaista perhettä. Tottakai se on väärin ja tuomittavaa, sekä omasta että kaikkien puolisoiden ja lastenkin kannalta ajateltuna. Mutta eikö meillä kaikilla ole oikeus elää tämä ainoa elämämme onnellisena?

En koskaan uskonut eläväni elämääni näin, eronneena nuoruuden rakkaudesta. Siitä, jonka kanssa vuosien yhdessäolon ja lasten ollessa jo isompia päätettiin mennä naimisiin ihan vaan siksi, että kummankin tulevaisuus olisi turvattu, jos toiselle tapahtuisi jotain. Tottakai rakastin häntä, olimmehan kasvaneet yhdessä aikuisiksi, puolisoiksi, vanhemmiksi. Kokeneet suuret elämänmuutokset yhdessä. Mutta, jotain jäi silti puuttumaan. Olimme parisuhteessa, emme rakkaussuhteessa. Vuodet olivat tehneet tehtävänsä ja muokanneet meistä junia, jotka kulkivat sitä samaa raidetta yhdessä ilman tietoa paremmasta tai muusta kuin siitä mitä meillä oli. Kunnes tapahtui se jokin. Minulle selvisi, etten ollutkaan se yksi ja ainoa sille miehelle, jonka kanssa olin kuvitellut eläväni elämäni loppuun asti, nuoruudesta vanhuuteen. Voi mikä lottovoitto!

Katsoin itseäni peiliin, mikä minä olin ollut, mikä minusta oli tullut, miksi voisin vielä tulla. Aloin ajattelemaan itseäni, omaa loppuelämääni, puolisoni ja lasten loppuelämää. Oliko oikein, ettei kukaan meistä ollut enää onnellinen, ei voinut olla oma itsensä?

Peilistä katsoi toisaalta 16-vuotias tyttö, toisaalta kolmekymppinen nainen. Kumpi halusin olla?

Aloin etsimään onneani, etsin, luulin löytäneeni, erehdyin, etsin lisää. Kunnes eräänä kesäpäivänä löysin ja tulin löydetyksi. Elämääni astui mies. Mies jollaista en tiennyt edes olevan.

Seuraavat viisi vuotta rakastimme pieninä paloina, aina kun siihen oli mahdollisuus. Varastimme päivästä yhteisiä hetkiä, vietimme perhe-elämää toisaalla. Kunnes en enää voinut elää niin. Rakastin vain häntä, en silloista puolisoani. En halunnut pettää rakastani. Tein oman ratkaisuni ja lähdin yhteisestä kodista, rikoin perheen. Perheen, joka ei ollut onnellinen. Rakkaani jatkoi eloa omalla tahollaan käyden luonani aina kun pystyi. Tilanne repi sydäntäni. En halunnut jakaa häntä enää kenenkään muun kanssa. Halusin hänet kokonaan omakseni. Odotin lähes vuoden, kunnes rakkaani teki oman ratkaisunsa ja muutti pois perheensä luota. Saimme siis vihdoin olla yhdessä.

Tästä puhuttiin monta vuotta. Kuinka sitten joskus olemme loppuelämämme yhdessä, olemme me. Kuinka rakastamme, kunnioitamme, arvostamme toisiamme. Rakastetaan täysillä, rehellisesti, lujasti. Ja näin nyt olemme. Joka päivä ihmettelen, että tämä vihdoin on totta. Rakastan ja olen rakastettu. Minulla on maailman ihanin mies, elämäni rakkaus, joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Hänelle voin olla juuri se kuka olen, tunteitani salaamatta, itkeä, nauraa, kertoa kaiken mitä mielessä liikkuu. Ja me itketään, ja me nauretaan, ja me puhutaan. Rakastun häneen joka päivä uudestaan, joka hetki lujemmin.